27.4.2009

Huvikangas proudly represents ...

Tästä se alkaa Huvikankaan blogiseikkailut. Pitkän aikaa meidän on pitänyt pistää keltaiset nokkamme tähän blogimaailmaan, mutta kiirettä on pitänyt toisaalla. Isosisko sai viime kesänä päähänsä, että hän haluaa perustaa kankaiden verkkokaupan. Hän oli tilannut pitkin kevättä ja kesää kankaita ulkomailta ja surffaillut runsaassa kangasmeressä. Ei Suomesta saa tällaisia, hän toisteli. Ja siitä se sitten lähti, toive omasta nettiputiikista. Minä sitten seurasin siskoni jalanjälkiä (niinhän me pienemmät aina teemme) ja lyöttäydyin mukaan. Huvikangas Oy oli pystyssä lokakuussa 2008 ja kauppaa tehty jo puolisen vuotta. Olemme pitäneet pieniä ompeluseuroja kavereitten kesken ja ommelleet kankaista joitain mallikappaleita valmiiksi asti. Valmiissa vaatteissa kankaat näyttävät aivan uudenlaisilta eri malleissa ja yhdistelmissä. Julkaisemme kuvia ompeluksista täällä sitä mukaan, kun saamme niitä kuvatuksi. Laitan tähän muutamia kuvia noista kangaspinkoista, mistä näkee miten ihkuja ne meitin kankaat ovat...


1 kommentti:

Mankolan koulun kasvihuone kirjoitti...

Hienoa Huvikankaan tytöt! Mainion näköisiä nuo teidän kankaat ja muutenkin toimivat verkkosivut.

Terveisin Sanna Palokasta